Moin moin!

Viime blogipäivitykseni loppui valitukseen siitä, kuinka muka kaipasin suomalaista vappua ja siihen kuuluvaa täysidiotismia. Huomasin nopeasti valehdelleeni itselleni. Kenties (todella) pieni syvälle alitajuntaani piiloitettu kiitospaitainen alter egoni poti huonoa omaatuntoa koti-ikäväni vähyydestä ja pakotti minut puijaamaan teitä ja itseäni. Tulin tähän tulokseen Hampurin vuotuisten satamasyntymäpäivien, Hafengeburtstagin aikana. Maailman suurimmat satamafestiviteetit vetävät joka vuosi yli miljoona kävijää rymyämään hyhmäisessä kevätsäässä ympäri Elben rantoja. Meno on oikeastaan täysin verrattavissa suomalaiseen vapun juhlintaan, ihmiset pukevat päälle beerjacketinsä (englanninkielinen ilmaus joka tarkoittaa itsensä päihdyttämistä siihen pisteeseen asti, että on immuuni kylmyydelle) ja pakkautuvat jostain kumman syystä samalle alueelle siten että kukaan ei pysty liikkumaan, kenelläkään ei oikeasti ole kivaa ja kukaan ei varsinkaan nauti kanssaihmistensä seurasta. Uusi kyyninen suhtautumiseni saattaa tosin johtua siitä, että unohdin kaljatakkini kotiin. Siitä huolimatta, että asun noin sadan metrin päässä satamasta, vietin aikaa juhlallisuuksissa yhteensä 15 minuuttia. Visiitin saldoksi jäivät lievä nuha ja lautasellisen puoliraakaa kanaa.

Vaikka Suomea ei siis ole vielä sen suurempi ikävä niin teitä, sen asukkaita on. Tämä ikävä sai todella paljon helpotusta tämän kuun aikana kahden eri vierailun merkeissä. Heti Hafengeburtstagin jälkeisenä tiistaina saapuivat Jyväskylästä kaksi iloista matkamiestä, Matti ja Aapo ja heti seuraavana päivänä yrmeä Venäjän karhu Henri "Boris" Pitkänen. Kotka, Leijona, Yösusi ja Bobo juhlivat ja turisteilivat aina sunnuntaihin asti, jolloin Hollanti kutsui vierailijoitani. Todella hauskan yhdessä vietetyn ajan jälkeen olin pelkkä savuava ihmisraunio, niin väsymys kuin piinaavat flash-backit hävitystä Champions League finaalista pommittivat psyykeäni (juuri tätä lausetta kirjoittaessani, kaksi viikkoa finaalin jälkeen, alkoi katutasolta kaikua äänekkäitä huutoja: CHELSEA! CHELSEA! Jättäkää minut jo rauhaan!). Liian pitkästä levosta oli kuitenkin turha haaveilla, rakas isoveljeni ja hänen ystävänsä Jukka tekivät kahden päivän mittaisen Hampurin koukkauksen ennen Berliinin valloittamista. Keskiviikosta perjantaihin nautimme toistemme huonosta seurasta ja Thaimaalaisesta funk-musiikista.

Waipod Phetsupan, thaimaalainen funkjumala

Sää on alkanut muuten vihdoinkin hymyillä pohjoissaksalaisille. Ensimmäisen puolentoista Hampurin kuukauteni aikana valehtelematta joka päivä satoi vähintään kerran. Sään mittapuissa Hampuri onkin vaikea rakastajatar. Ensin hän maanittelee sinut makuuhuoneeseen lyhyellä auringonpaisteella vain sitoakseen sinut sängyntolppiin ja piiskatakseen lyhyillä sadekuuroilla ja hirmuisilla tuulenpuuskilla. Sää siis vaihtelee todella nopeasti ja arvaamattomasti. Viimeiset pari viikkoa ovat kuitenkin olleet melko upeita, elohopea on kohonnut jo lähelle kolmeakymmentä, kirsikkapuut ovat kukkineet Alsterilla ja sateesta ei ole ollut tietoakaan.

Ensimmäisen maailmasodan muistomerkki ja kukkivat kirsikkapuut.

Parantuneet sääolosuhteet mahdollistivat myös vierailun Pohjanmerellä. Kävimme St. Peter Ordingin valtavalla hiekkarannalla juuri laskuveden aikaan. Hiekkaranta muistutti lähinnä aavikkoa, pelkästään päästäkseen merelle asti piti tarpoa lähes puolen kilometrin matka. Paikka oli toki näkemisen arvoinen, mutta varoituksen sanana Saksan matkaajille todettakoon, että saksalaiset vanhukset ovat vannoutuneita nudisteja. Liian paljon roikkuvaa maksaläikkien peittämää ihoa saa innokkaimmankin hiekkalinnojen rakentelijan kaipaamaan vuoristoon.

Näkymä Sahara.. siis St. Peter Ordingissa

Vaikka suurimman osan ajastani vietän kotona St. Paulissa, Sternschanzen tyylikkäissä pienissä kahviloissa ja yliopiston alueella, niin onhan Hampurissa toki keskustakin. Hampurin keskusta on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tylsähkö ja steriili peruseurooppalainen suurkaupungin keskusta henkkamaukkoineen ja starbuckseineen. Pariin mainitsemaani poikkeukseen lukeutuu esimerkiksi Gängeviertel, Hampurin oma Kristiania. Keskeltä rikkainta, pankkien ja toimistorakennusten täyttämää Hampuria löytyy pieni boheemilinnake, kortteli joka koostuu rapistuvista, St. Paulin tyyliin täysin graffitein ja julistein koristelluista rakennuksista. Nämä rakennukset kätkevät sisäänsä taidegallerioita, kahviloita ja ravintoloita, joita pyöritetään tavalla johon kulutusyhteiskunnan katkeroima Babylonin lammas ei kertakaikkiaan ole tottunut. Kaikki korttelissa järjestettävistä lukuisista konserteista ovat järjestään ilmaisia, ja baareissa saa juomistaan maksaa useimmiten niin paljon tai vähän kuin huvittaa.
Keskustasta löytyy myös Occupy Hamburgin telttakylä. Tämä valtavana kansanliikkeenä alkanut toivontäyteinen, vihaisten, pettyneiden nuorten ihmisten kansanliike on lähes kauttaaltaan supistunut käsittämään enää kaikista tärähtäneimpiä foliohattuja. Texasilainen kuvataiteilijaystäväni Ken kertoi vierailustaan Occupy Frankfurtin telttakylässä. Vimmainen, oikeutettu protesti vääristynyttä taloussysteemiä vastaan manifestoitui enää päivittäisenä makabeerina aktina, jonka aikana telttakylän afrikkalaisvahvistus lampsi viereisen pankin ikkunoiden edessä olevaan puistoon, pyllisti ja teki tarpeensa pankin asiakkaiden ja työntekijöiden ihastellessa lasin takaa.

Occupy Hamburgin puolihylätty telttakylä

Haluaisin vielä jatkaa tätä kirjoitusta, mutta liika on liikaa. Joten, jos suotte anteeksi, vedän kattilan päähäni, aseistaudun harjanvarrella ja käyn huitomassa aikaisemmin mainitut katutason huutelijat takaisin Lontooseen.

Täysikasvuinen Germaani

Saksa on tanssinut toukokuuhun, ensimmäinen kuukausi Hampurissa on takanapäin ja on tullut aika kerrata menneiden viikkojen tapahtumia. Ensiksi jälleen pari sanaa opiskelusta. Alkuperäiseen opintosuunnitelmaani otin yhteensä kymmenen luentosarjaa ja seminaaria. Suunnitelmani oli ottaa aluksi muutama ylimääräinen kurssi jos en sattuisikaan pääsemään kaikille kursseille joille todella halusin. Tällä hetkellä olen karsinut määrän kahdeksaan kurssiin eli 16:een viikkotuntiin. Minulla on valitettavasti melko paljon hyppytunteja, mutta onneksi kaksi tuntia vierähtää rattoisasti kampuksen vieressä sijaitsevan ihastuttavan tekojärven, Aussenalsterin rannoilla lueskellen ja kävellen.

Näkymä Aussenalsterilla

         
Kahdeksan kurssia voi kuulostaa paljolta, mutta suurin osa on työmäärältään vähäisiä luentosarjoja. Joudun itseasiassa rehkimään koulun eteen huomattavasti vähemmän kuin monet vaihtotoverini joilla on puolet vähemmän kursseja, mutta kaikki erittäin dialogisuus-painotteisia pienryhmäseminaareja.

Yliopisto tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden käyttää varsin huokeita opiskelijaravintoloita eli Mensoja. Lähinnä skeittiparkkia muistuttavalta kampusalueelta löytyy kolme suurehkoa Mensaa joista kaikista saa lautasen lämmintä ruokaa hintahaitarilla 1,80-4 euroa. Ruoan taso on vaihteleva, mutta jokaisessa Mensassa on myös salaattibuffet, ruokailija saa itse punnita salaattiannoksensa hintaan 40 centtiä/ 100 grammaa.

Vielä lyhkäinen varoitus Hampuriin lähteville vaihtareille: opiskelu täällä ei ole teknisesti ilmaista. Jokainen vaihtari joutuu maksamaan 238:n euron lukukausimaksun. Maksulla saa semester ticketin jonka turvin opiskelijat saavat käyttää kaikkia julkisia liikennevälineitä ilmaiseksi. Täkäläinen julkinen liikenne pelittää loistavasti, U-bahneilla, S-bahneilla, busseilla ja jokilaivoilla pääsee todella helposti liikkumaan ympäri kaupunkia.


Tanssien toukokuuhun, kalatori ja muuta mukavaa

Opiskelujen ohella arkipäivää rytmittämään on tullut toisenlaisiakin tapahtumia. Joka tiistai on nimittäin pokeritiistai. Paksun tupakansavun ja oluenjuonnin keskellä olen tähän asti onnistunut pysymään jopa voitolla. Toisaalta viidentoista euron tienestit kymmenestä tunnista pokeria eivät ynnäydy päätähuimaavaksi tuntipalkaksi. Elämääni olen kuitenkin onnistunut luultavasti lyhentämään parilla vuodella jo pelkällä passiivisella tupakoinnilla ja stressillä, loistodiili! Seuraavana tiistaina uudestaan!

Viime viikonloppuna Hampurissa juhlittiin täkäläistä Taiteiden yötä. Lange Nacht der Museen eli museoiden pitkä yö piti kaupungin kaikki museot auki kello kahteen asti yöllä. Jonkinasteisena museofetisistinä innostuin mahdollisuudesta yhdistää lempi vapaa-ajan vietteeni: juhlimisen ja vanhojen kuvien tapittamisen. Ilta oli yksi mukavimmista tähän saakka Hampurissa viettämistäni sen jatkuessa pitkälle aamuseitsemään ja aina Fischmarktille asti. Fischmarkt on joka lauantain ja sunnuntain välisenä aamuna satamassa ovensa avaava tori jonne väsyneet juhlijat menevät mutustelemaan kalaleipiä ja juomaan aamun viimeisiä oluita. Saksalaiset ovat muuten miellyttävää porukkaa ja tunne on näköjään molemminpuoleinen. Edetessäni täydellä tanssilattialla satuin vilkaisemaan alaspäin suoraan päihtyneen sakemannin ylpeydestä säihkyviin silmiin. Mies nappasi kädestäni kiinni, nykäisi minut tasolleen ja karjaisi korvaani: "VIHDOINKIN TÄYSIKASVUINEN GERMAANI!". Naurahdin ja jätin vastaamatta koska en halunnut kaataa miehen haaveita ulkomaalaiselta kuulostavalla saksallani.

St. Paulista löytyy diversiteettiä

Kaikkia iltoja eivät toki vaihtaritkaan jaksa rymytä kapakoissa. Tarvittavaa vaihtelua toi itävaltalaisen lavastusopiskelijan viime perjantainen kutsu pelaamaan yazzia hänen luokseen. Kätevä emäntä ehti juuri ja juuri pelata mukana leipoessaan minulle ja Sveitsiläiselle toverilleni kakun, paistaessaan kaksi pizzaa, keittäessään kahvia ja tarjotessaan vielä päälle kaksi pulloa viiniä meidän heittäessä noppaa vieressä. Leppoisa pelailu vaihtoi kuitenkin kasvojaan jossain vaiheessa iltaa. Kuin kuumeisessa transsissa pelasimme yazzia 10 tuntia lähes yhteen putkeen. Viimeisestä muutamasta tunnista ei nauttinut enää kumpikaan, jatkoimme luultavasti vain koska olimme unohtaneet ulkona olevan maailman jossa numerot eivät lopu kuuteen ja ainoa ääni ei ole noppien painajaismainen kalske ja vastustajan maaninen nauru hänen heittäessään yazzin. Illan jälkeen lupasin ennemmin leikata sormeni irti ruosteisella voiveitsellä kuin pelata yazzia uudestaan. Kolmen päivän kuluttua heitimme taas iloisesti noppaa Elben rannalla.

Elbe, St. Pauli ja jokilaiva

Suomalaista vappua tuli täällä ikävä. Täkäläinen Tag der Arbeit ja Tanz in den Mai ovat varsin pieniä juhlallisuuksia mittakaavassa siihen täysidiotismiin joka valtaa Suomen joka vappu. Hampurin vapputraditioista suurimpia ovat valtavat mielenosoitukset kapitalismia, ydinvoimaa ja kaikkea muutakin vittumaista vastaan. Viime vuonna ihmiset olivat rikkoneet näyteikkunoita ja ylittäneet kansalaisoikeutensa siihen malliin, että tänä vuonna näin enemmän kypäräpäitä kuin palestiinalaishuiveja. Sopivan loppukaneetin puuttuessa päädyn toteamaan että kirjoitin tämän blogitekstin täysin alasti.